Valtapuolueet aliarvioivat
äänestäjiä
Muutosvoimat Suomi rp:n ja Vapaan Suomen Liiton puheenjohtaja, tohtori,
Ilkka Hakalehto puhui sunnuntaina Helsingissä. Hän sanoi mm. seuraavaa:
Sdp:n, Kokoomuksen ja Keskustan puheenjohtajat aliarvioivat pahemman
kerran
äänestäjien kykyä ymmärtää asioita lupailemalla
tuloveron alentamista kahdella
prosentilla tilanteessa, jossa perusturvaa on leikattu kahdeksan vuoden
aikana lähes
60 miljardilla markalla, ja jossa kansalaisten heikentyneen sosiaaliturvan
ja
terveydenhuollon parantamiseen tarvitaan kipeästi lisää rahaa
valtion ja kuntien
kassaan.
Valtio ja kunnat tarvitsevat nyt lisää rahaa suomalaisen hyvinvointivaltion
viime
vuosina käynnissä olleen alasajon lopettamiseen ja perusturvan
palauttamiseen.
Suunnan muuttaminen edellyttää toimenpiteitä, joihin edellä
mainitut, suuryritysten
omistajien ja muiden suursijoittajien etuja palvelevat puoluejohtajat eivät
halua
ryhtyä, mutta joiden toteuttamista uusi puolue, Muutosvoimat Suomi,
pitää
kansakunnan kannalta välttämättömänä.
Pääomatulojen verotus on muutettava progressiiviseksi, jolloin
suurten, satojen
tuhansien ja miljoonien markkojen pääomatulojen saajat, jotka
nyt maksavat veroa
suhteellisesti paljon vähemmän kuin keskituloiset palkansaajat,
joutuvat muiden
tavoin kantamaan yhteiskunnallista vastuuta.
Veronmaksajien rahojen jakaminen EU-byrokratialle on lopetettava ja näin
säästyvät
rahat käytettävä kotimaisten terveydenhoito- ja muiden julkisten
palvelujen
rahoittamiseen.
Suomalaisten yritysten vientikilpailukyky on palautettava ja niiden
kustannuskriisi torjuttava sekä samalla myös vallitsevan suurtyöttömyyden
suurin
syy poistettava irtaantumalla nykyisistä EU- ja EMU-kahleista sekä
palaamalla omaan
rahaan ja itsenäiseen rahapolitiikkaan. Ilman tätä ja valtiollisen
itsenäisyyden
mahdollistamaa pääomasiirtojen valvontaa, on kansamme kohtalona
joutua
kansainvälisen rahavallan riistämäksi EU:n koilliseksi, reuna-alueen
kiroista
kärsiväksi osavaltioksi.
Pienyritysten ja puhtaita kotimaisia elintarvikkeita tuottavien maataloudenharjoittajien
asemaa on parannettava. Työn sivukulut on poistettava ja korvattava
tuotannon
määrään perustuvalla verotusjärjestelmällä,
jolloin verorasitusta siirretään
työllistäviltä pk-yrityksiltä automatisoiduille suuryrityksille.
Suomalaisen yhteiskunnan edun mukaista olisi myös parantaa pieni-
ja keskituloisten
kansalaisten ostovoimaa alentamalla tuntuvasti peruselintarvikkeista ja
muista
välttämättömyyshyödykkeistä perittävää
arvonlisäveroa.
|